Pinnaus

Neljän päivän pitkä viikonloppu on ohi ja nousin aikaisin aamulla valmiina kohtaamaan uudet haasteet, terveellisen elämän, innostavat, joskin vaativat koulutehtävät sekä syksyisen ilman. Päivitin blogia ja söin mysliä aamiaiseksi. Kaikki sujui suunnitellusti, kunnes oli aika lähteä luennolle puolineljäksi. Pakkasin laukkuni ja kysyin tytöiltäª, mitä reittiä minun kannattaisi ensimmäisenä päivänä polkeaªª kouluun. Lähdin ja kaikki sujui erinomaisesti, autot antoivat tietä, en törmännyt päättömästi tien ylittäviin tarjoilijoihin Passeig de Gràcialla tai La Ramblan sekoileviin turisteihin. Jossain vaiheessa poljin kilpaa taksin kanssa ja mietin, että pitää muistaa mainita ystäville ja perheelle, että jos kuolen täällä pyöräonnettomuudessa, heidän tulee muistaa, että kuolin onnellisena. Rullaillessa koulu tuli yllättävän nopeasti ja jatkoinkin sen ohi pysähtymättä: pyöräileminen oli parasta aikoihin ja hetken mielijohteesta päätin pinnata koulusta ja mennä pyöräretkelle! Kananliha, kananliha, kananliha.

Pyöräilin Kristoffer Kolumbuksen – ja sitä ihailevien amerikkalaisturistien – ohi, mutkittelin leveällä rantabulevardilla, katselin ja haistelin merta. Ihailin venesataman mastoruuhkaa. Ja sitten mutkan takaa paljastui: palmuja, jättiaaltoja, lainelautailijoita, rantabaareja!

Oli tuulista ja puolipilvistä, mutta se ei haitannut! Tippa linssissä pysäytin pyörän ja tuijotin. Minä pystyn jättämään luennon väliin lokakuisena keskiviikkona ja pyöräilemään rantaan, jossa on palmuja, aurinkotuoleja ja ihmisiä, eikä tämä ole loma taikka uni! En tiedä miksi, mutta olin hetken aikaa luultavasti maailman onnellisin ihminen. Toivottavasti muistan sen tunteen huomennakin, eikä minua kaduta vaikka kurssini hylättäisiin.

01-03. Tunnekuohuisia rantakuvia kännykällä.

ª tytöt = kämppikset

ªª ostin pyörän maanantaina, se taittuu kasaan ja on turvassa huoneessani.